Päävalmentaja Teppo Ryhänen: LaVi lähtee kaukalopallon pääsarjaan nuorin voimin

27.8.2022

Lauritsalan Visa tekee lajivalikoimassaan urheilullista historiaa kun sen kaukalopallojoukkue, LaVi starttaa lokakuun 15. päivä SM-tason sarjaan.

Kauden 2022-23 SM-sarjaan on ilmoittautunut LaVin lisäksi joukkueet Jyväskylästä (K&K), Oulusta (RB-Oulu), Lahdesta (RC Pajulahti), Kuopiosta (Team No Control) ja Rovaniemeltä (Napapiirin Kaukalopallo).

Lavin joukkue on iältään yksi sarjan nuorimmista. Siinä on osa seuran omia juniorikasvatteja ja osa SaiPan juniorikasvatteja. Tätä kirjoitettaessa elokuun lopulla on joukkueessa 18 nimeä. Muutaman pelaajan kanssa käydään vielä neuvotteluja sopimuksista. 

Seuran Kaukalopallojaosto on tehnyt myös kovaa ja ansiokasta työtä joukkueen eteen hakiessaan yhteistyökumppaneita. Sarja pelataan viikonloppuina turnausluonteisesti joukkueiden paikkakunnilla pelattavilla otteluilla.

- Aistin, että meillä on nuori, reipas ja hyvähenkinen joukkue koolla. Nuoret pelaajat pääsevät näin kansallisen tason joukkueeseen ja myös pelaamaan tasokkaita pelejä. Motivaatiota joukkueella tuntuu riittävän. Meillä on reilusti sarjan nuorin joukkue, kertoo joukkueen päävalmentaja Teppo Ryhänen.

Elokuun lopulla joukkueen nimilista oli seuraavanlainen; Maalivahdit: Samuli Lehtinen, Vilho Suviranta ja Tommi Sipiläinen.

Kenttäpelaajat: Tuomo Ryhänen, Miika Sorjonen, Justus Pelo, Arttu Reinikainen, Tomi Keijonen, Arttu Suhonen, Eetu Toivola, Eetu Pulli, Iiro Tiilikainen, Marko Vainikka, Tino Kopra, Sami Hellman, Tuukka Vante, Joona Muhli ja Antti-Jussi Ropo.

Joukkuen taustoina: Päävalmentaja Teppo Ryhänen, huoltajana Antti Soikkeli, joukkueenjohtona Jari Hellman ja Mika Hytönen, varainhankinta Osmo Rantanen, verkkosivut Hannu Hämäläinen, tiedotus Keijo Martikainen, kuljetus Seppo Mikkonen.

Kaukalopallon SM-sarja tulee näkymään myös medioissa alkavalla kaudella tehokkaasti ottelujen tulospalveluina ja paikallisten medioiden sekä someverkostojen kautta. Kaukalopalloliitto on panostanut lajin näkyvyyteen. SM-sarjan 28 ottelua nähdään suorina lähetyksinä ISTV:n kautta. 

SM-pelataan turnausluonteisesti viikonloppuisin. Sarja alkaa 15.10.22 Oulussa ja päättyy 12.2. 23. Mitalipelit pelataan maaliskuussa. 

 

Keijo Martikainen

 

 

Kaukalopallojoukkueen päävalmentaja Teppo Ryhänen kertoo, että on mielenkiintoista ja mukavaa valmentaa hyvin motivoitunutta ja hyvähenkistä joukkuetta.
Kaukalopallojoukkueen päävalmentaja Teppo Ryhänen kertoo, että on mielenkiintoista ja mukavaa valmentaa hyvin motivoitunutta ja hyvähenkistä joukkuetta.